Yksin olet sosiaalisempi.

Kiwi Experiencen bussi oli isompi kuin kuvittelin. Kuvittelin noin kymmenpaikkaista pikkubussia ‒ jos reittiä kuljetaan viitenä päivänä viikossa, ei kai kulkijoita voi riittää täyttä bussillista joka päivä? No, kyllä se kokopitkä bussi tiistainakin melkein puolilleen saatiin.

Ne matkatoverit, joiden kanssa olen puhunut kansallisuusasioista, tulevat Euroopasta. Yli puolet heistä on Briteistä. Yhtään suomalaista en ole vielä tavannut. Hyvä niin. Kaikella kunnioituksella suomalaisia kohtaan, mutta jos lähtee toiselle puolelle palloa yksin irtaantuakseen suomalaisarjestaan, niin olisihan se hassua päätyä hengaamaan suomalaisten kanssa. Näen suomalaisia sitten Australiassa jouluna ja uutenavuotena, ja odotan niitä näkemisiä innoissani. Terveisiä vaan sinne itärannikolle. Muistakaa aurinkorasva. Minä en ekana aurinkoisena päivänä muistanut, joten poltin naamani. Mutta oli se sen arvoista.

Suurin osa niistä, joiden kanssa olen jutellut matkakumppanuusasioista, matkustavat yksin. Ymmärrän heitä täysin. Yksin matkustaminen tuntuu tällä hetkellä parhaalta tavalta matkustaa. En ole matkoillani erityisen sovittelu- ja kompromissihaluinen. Arvostan suuresti sitä, että voin mennä minne haluan milloin haluan, tarvittaessa nukkua iltapäivään ja jos huvitaa, skipata museot ja patsaat ja maata rannalla koko päivän. En yleensäkään välitä patsaista, museoista ja kirkoista. Jos haluan tietää miltä jokin monumentti näyttää, googlaan kuvan siitä.

Yksin matkustaessa ei liioin jumitu omiin pikku klikkeihin. Silloin on sekä helppoa että tärkeää tutustua muihin. Ja täällähän tutustuu, varsinkin jos roudaa bussifirma Kiwi Experiencen infokirjasta kainalossaan. Silloin tullaan juttelemaan. Niin että vinkiksi Stadin kundeille: kantakaa Paunun aikataulukirjaa näkyvästi mukananne, ja johan on vientiä.

Eilen illalla istuttiin baarissa muun muassa voittamassa tietovisa. Minä olin tosi hyvä 1980-luvun musiikki -kategorian kysymyksissä. Pikkutunneilla laulettiin karaokea. Minä lauloin Queenin Bohemian Rhapsodyn ja Oasisin Wonderwallin. Ensin mainittu on aika vaikea biisi, mutta suoriuduin omasta mielestäni kelvollisesti. Galileo, figaro! Magnicifico!

Olen siis Paihia-nimisessä rantakylässä pohjoissaaren pohjoiskärjen tuntumassa. Mitäpä tästä raportoisi. Ilmoja pitelee, leppoisaa on. Hinnat ovat yllättäen kalliimpia kuin NZ:n (käytän tästä maasta vastedes lyhennettä NZ) suurimmassa kaupungissa Aucklandissa. Turistihinnat. Ikävöin Aucklandin viiden euron sushiannoksia, vilkasta katukuvaa, sitä että joka kolmas puoti on auki ympäri vuorokauden ja japanilaisravintoloiden epätodellista, futuristista tunnelmaa. Vähemmän ikävöin sitä kloorinmakuista hanavettä.

Yllä näette alustavan, joustavan ja elävän matkasuunnitelmani.