torstai 3. joulukuuta 2009

Kuutamolla.

Terveisiä Hong Kongin lentoasemalta. Jatkolentoon on vielä viisi tuntia, mutta onneksi täällä on ilmainen netti. Täällähän se aika kuluu. Olisin ehtinyt ja halunnut pyörähtää keskustassa, mutta rajavirkailijoiden mielestä se ei käy.

Hong Kong näyttää kivalta aseman ikkunoista katsottuna, tosin näkyvyys jää savusumun takia lyhyeksi. Jossain tuolla näyttää silueteista päätellen olevan valtavia kerrostaloja ja niiden takana vuori. Ehkä.

Vähän sumussa olen itsekin. Unet jäivät lähtöyönä alle kahteen tuntiin, ja olen huono nukkumaan lentokoneissa. Olen kai nukkunut muutaman tunnin niissäkin.

Olen ollut matkalla noin vuorokauden. Lähdin kotoa kello kuusi keskiviikkoaamuna. Kello on nyt 4.28 Suomessa ja 10.28 täällä. Muistikuvani kuluneesta matkasta ovat tällä hetkellä hajanaiset, ja kylmiltään olisi hyvin vaikea arvioida, kauanko matka on kestänyt. Ihan kiva fiilis. Ei tänne järkeilemään olla tultu, tahi nukkumaan.

Reilun 11 tunnin lento hirvitti etukäteen, koska lennoilla on yleensä tukalaa, ahdasta ja tylsää. Hikoiluttaa tai pierettää tai vieressä istuu joku haiseva korsto, jonka vararengas ja hartiat eivät pysy omalla puolella. Nyt ei ollut vierustoveria, jalkatilaa oli riittävästi,  lähistöllä ei ollut kovaäänisiä ihmisiä, tarjoilu pelasi. Ilmaista viinaakin sai niin paljon kuin tilasi.

Tilasin vain valkoviinin sekä punaviinin appelsiinituoremehulla. Jälkimmäistä lentoemo ei ymmärtänyt tai hyväksynyt. Aasiassa ei kai tunneta sangriaa. Hän toi punkun ja mehun eri laseissa, jotka sitten miksasin itse.

Katsoin pari leffaakin: uusimman Ice Agen ja 500 Days of Summerin. Ice Age oli kiva. 500 Days oli tylsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kerro?