Tahdon kuulla jonkun ravitsemustieteilijän näkemyksen tästä väitteestä: parasta ihmisravintoa on sellainen ravinto, jota ihminen pystyy syömään oksennustaudin toipumisvaiheessa. Hyvän terveystilan ja sen vaiheen, kun edes vesi ei pysy sisällä, välivaiheessa elimistö hylkii kaikkea sellaista, mitä se ei tarvitse: sokeria, huonoja rasvoja, lisä- ja säilöntäaineita...
Annokset on hyvä pitää pieninä ‒ näin ainakin koe-eläimet ovat eläneet pidempään kuin tuhdisti ruokitut. Suuren osan ateriasta kannattaa olla tuoretta, kevyttä ja prosessoimatonta.
Tämä on hyvä muistaa varsinkin ulkomailla, jos ruoat eivät ole tuttuja. Parasta ihmisravintoa ei luultavasti ole se epämääräinen kiinalainen tölkkimuona, josta Australiassa sairastamani oksennustautini todennäköisesti johtui. Ainakin taudin oireet meinaavat yhä uusia, kun ajattelen sitä korvavahan makuista nuudelinlisäkekasaa. Tuskin se syötäessä maistui korvavahalta ‒ en kai silloin olisi syönyt koko satsia ‒ mutta ehkäpä aivoni haluavat pitää minut jatkossa poissa epämääräisten säilykkeiden kimpusta.
Osan ykätautivuorokaudestani matkustin eri kulkuvälineillä. Onneksi julkisia vessoja on. Toisen osan taudin vaatimasta ajasta yritin nukkua kahdeksan hengen dormissa, siinä perimmäisessä yläpunkassa. Sieltä ei kiva herätä parin tunnin välein ja livistää kiireellä vessaan etsien pimeässä jalansijaa matkatavaroiden seasta. Mutta nuorille ja terveille budjettireissaajille suosittelen juuri niitä monen hengen sekadormeja, joissa on huojuvat kerroshetekat ja lattia rojun peitossa ja katto halkeilee ja keittiöissä ja vessoissa kaikki on likaista. Suosittelen niitä, koska siellä on halpaa asua, siellä tapaa jatkuvasti mielenkiintoisia ihmisiä ja siellä asuessa tulee myös tutustuttua kaupunkiin; kämpille ei tee mieli jäädä jumittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No kerro?