Sitten edellisen merkinnän olen käynyt Lake Mahinapualla, Franz Josefissa ja Wanakassa. Nyt vietän pitkää viikonloppua Queenstownissa. Reittikarttani muuten löytyy täältä: http://www.kiwiexperience.com/rangi-nz-pass.aspx#map
Aloitin siis Aucklandista, kävin Paihialla, jätin pohjoissaaren kohteista sairastelun takia väliin Mercury Bayn ja Rotoruan ja kävin lisäksi omin päin jo Christchurchissa, joka on reittisuunnitelman mukaan Queenstownista seuraava kohde.
Lake Mahinapua oli pienenpieni korpikohde. Siellä on kuulemma spektakulaarinen järvi, mutta kurjan sään takia kukaan meistä ei tainnut käydä siellä. Franz Josefissa on kuulemma maailman nopeimmin liikkuva jäätikkö, jossa useimmat seurueestamme kävivät opastetulla retkellä. Minä en käynyt, koska etniseen taustaani liittyvistä syistä minua ei huvittanut maksaa pakkasessa talsimisesta. Kävin kuitenkin itsenäisellä luontokävelyllä jäätikön läheisyydessä.
Wanakassa hauskinta oli Wanakan illuusioteemapuistossa sijaitseva 3D-labyrintti, jossa on määrä löytää tiensä kaikkiin neljään sokkelon kulmissa sijaitsevaan torniin. Labyrintissä on 1,5 kilometriä käytävää ja useimmat kävijät vipeltävät 3-5 kilometriä selvittääkseen tehtävän. Itse ehdin löytää kaksi tornia siinä rajoitetussa ajassa, joka meillä oli käytössä tuossa kohteessa.
Wanakassa oli myös upea järvimaisema, josta en jostain kummasta syystä ottanut yhtään kuvaa. Järveä on myös Queenstownissa:
Parasta olisi, jos vesi tyytyisi pysymään siinä järvessä ja valuisi hanoista niin haluttaessa. Sää on Queenstownissa, kuten oikeastaan muuallakin eteläsaarella, keskimäärin viileä, pilvinen, sateinen ja täällä Queenstownissa harvinaisen arvaamaton. Kanadalaisen huonekaverini laskuvarjohyppy on peruutettu jo kuudesti sään takia (ja kerran oma-aloitteisesti krapulan takia). Minunkin kai kuuluisi hypätä laskuvarjohyppy nyt, kun ollaan NZ:n seikkailupääkaupungissa. Täällä on seikkailuyrityksiä joka kadunkulmassa. Tuolla on benjikeskus, tuolta voi varata koskiajelun, tuolla kaikkea kiipeilyyn liittyvää... Extreme-elämykset ovat Uudessa-Seelannissa iso ja kallis bisnes. Taidan tyytyä niihin elämyksiin, joita olen nyt tehnyt: sky jump Aucklandissa, jetboat-ajelu en-muista-missä, ja benjihyppy eilen jossain Queenstownin liepeillä.
Hyppäsin siis 43 metrin korkeudesta sillalta, jota mainostetaan maailman ensimmäisenä benjipaikkana (tässä maassa vähän kaikkea mainostetaan turisteille erilaisilla superlatiiveilla: eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus, täällä aurinko nousee ensimmäisenä maailmassa, maailman nopeimmin liikkuva jäätikkö, maailman eteläisin kaupunki [tosin iso osa Etelä-Amerikkaa on Uuden-Seelannin eteläkärkeä etelämpänä, ja nettilähteiden mukaan silläkin alueella on kaupunkeja...]).
Varasin tämänkin hypyn hetken mielijohteesta, ja muutaman minuutin päästä jo jonotin vuoroani. Yksi ruotsalainen jamppa tuli siihen kyselemään että hermostuttaako eka benjihyppy. Sanoin tyynesti, että ei yhtään, ei tunnu missään verrattuna Aucklandin hyppyyn. Häiskä nauroi jälkeenpäin, että varmuuteni taisi vähän ropista siinä reunalla seistessä. Tapani mukaan en meinannut päästää kaiteesta irti ja kysyin pari kolme kertaa henkilöstöltä, että onko köysi nyt tiukasi kiinni, onko kaikki valmista, voinko nyt hypätä.
Ja sitten mentiin. Se muutama ensimmäinen sekunti, kun pudotus on vapaata eikä köysi vielä vaikuta liikkeeseeni millään tavalla, tuntuu kamalalta. Sitten kun vauhti hidastuu ja ponnahtaa kerran ylös, tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Eipä siitä sen enempää. Tulipahan tämäkin viimein tehtyä.
Matkaa on takana reilut viisi viikkoa. Kahden viikon päästä olen taas Suomessa. Mukavaa on ollut, mutta mukavaa on myös palata kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No kerro?