4 viikkoa.

Oletko koskaan huomannut, että kun jokin asia tulee omakohtaiseksi, se alkaa toistua ympärilläsi? Jos olet aloittamassa uutta harrastusta, siitä yhtäkkiä puhutaan kaikkialla. Jos olet raskaana, lehdet alkavat kuin salaliitossa kiusata sinua jutuilla raskaudenaikaisista vaivoista.

Itse en ole raskaana, koska olen mies. En ole myöskään juuri nyt aloittamassa uutta harrastusta, sillä tasan kuukauden päästä poistun maasta seitsemäksi viikoksi.

Olen lähdössä Uuteen-Seelantiin tasan kuukauden päästä, 2. joulukuuta. Matka on lähes elinikäinen unelmani, jonka alkusysäystä en muista. Muistan kyllä, että joskus pienenä poikana pelasin kaverini Amigalla tasohyppelypeliä nimeltä New Zealand Story. Muistan myös jostain syystä jutun, jonka luin joskus ala-asteikäisenä Valituista Paloista. Jutussa kuvailtiin Uutta-Seelantia kahtena hyvinvoivana paratiisisaarena, joissa asukkaista huolehditaan kehdosta hautaan.

Uusi-Seelanti vaikuttaa jonkinlaiselta Suomen käänteisversiolta, värikkäältä ja lämpimältä heijastukselta. Se on sekä asukasluvultaan että pituussuunnassa maantieteelliseltä kooltaan suunnilleen Suomen kokoinen maa (muutaman sadan kilometrin ja miljoonan asukkaan tarkkuudella). Sielläkin puhutaan kahta virallista kieltä (ja lisäksi ”puhutaan” virallista viittomakieltä). Maa on käsitykseni mukaan suunnilleen yhtä vauras kuin Suomi, vaikka Suomi nyt voittikin maailman vauraimman valtion tittelin jonkin epämääräisen ajatushautomon, hmm, ajatushaudonnassa.

Uusi-Seelanti on monien epävirallisten tietolähteiden mukaan kaukaisin maanpäällinen paikka, johon Suomesta pääsee, sen jälkeen aletaan jo tulla takaisinpäin. Yhden luonnontieteisiin ja jonkin verran maantieteeseenkin perehtyneen henkilön mukaan Pääsiäissaaret ovat vielä kauempana. En tiedä, mistä saisin virallisen tiedon, enkä välitä. Vietän karuimman kaamoksen joka tapauksessa jossain, missä kesä on silloin kirkkaimmillaan.

Uuden-Seelannin viehätykseen on liittynyt mystiikkaa, joka ikävä kyllä on saanut vähän takapakkia tänä syksynä. Ennen tuntui, että Uudesta-Seelannista ei koskaan kantaudu Suomeen asti uutisia. Miksipä kantautuisi, tuskin ne meistäkään siellä kirjoittavat. Mutta tänä syksynä on tuntunut, että Uudesta-Seelannista on tullut joukkoviestinnän suosikkiaihe. Olen lukenut tänä syksynä ainakin seuraavaa:

1. Uuden-Seelannin eteläosassa tapahtui maanjäristys. En ole huolissani, koska maanjäristyshän ei koskaan iske samaan paikkaan kahdesti. Vai miten se meni? Eteläsaari siirtyi järistyksen seurauksena 30 senttimetriä lähemmäs Australiaa. Ovatkohan lennot Cristhchurchista Australiaan nyt halvempia, kun matka on lyhyempi...?
2. Elokuussa maan kansalaiset äänestivät lasten kurittamisen puolesta. Lasta saa siis lyödä Uudessa-Seelannissa. En ota julkista kantaa, mutta lupaan, että en lyö matkallani yhtäkään lasta.
3. Wellingtonin yliopistossa tutkittiin, mitä mies katsoo ensimmäisenä naisessa. Mies katsoo ensimmäisenä rintoja. Ihanan rehellisiä nuo uusiseelantilaiset. Euroopassa kaikki miehet olisivat laittaneet rastin ruutuun "silmiä".
4. Eteläsaarelta löydetyistä jäänteistä päätellen maassa riehui vielä 500 vuotta sitten hirmuinen haastinkotka ‒ 15-kiloinen petolintu, jonka arvellaan syöneen ihmisvauvoja.
5. Lokakuussa siellä riehui lumimyrsky. Uutiskuvat näyttivät kotoisilta: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/lumimyrsky-aiheutti-hatatilan-uudessa-seelannissa.
6. Jossain päin maata pelättiin hetken ajan tsunamia. Mutta Uudessa-Seelannissa kaikki pelko on turhaa, näin haluan ajatella.
7. Moni muukin suomalainen on käynyt Uudessa-Seelannissa. Vastaan on tullut muutamakin matkajuttu sieltä.
8. Kerrottiin, että jos maapallo lämpenee neljä astetta, Uusi-Seelanti lämpenee vain kaksi. Juuri sopivan lämpöistä.
9. Victorian yliopistossa tehtiin tutkimus, jonka mukaan lemmikkikoira on suurempi kuorma ilmastolle kuin katumaasturi. Katumaasturi kun ei syö lihaa.

Blogi jatkuu. Pysykää kuulolla.